Meidän työkuntoomme vaikuttaa moni vapaa-ajalla tekemämme valinta
Johtuuko uupuminen työntekijästä itsestään? Eikös kuitenkin johtamisella vaikuteta eniten työntekijöiden jaksamiseen ja tehokkuuteen?
Tätä minulta kysytään, kun puhun henkilöstötuottavuudesta ja yksilön omista mahdollisuuksista vaikuttaa omaan henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen ja suorituskykyyn.
Nämähän eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Ehdottomasti johtamisen kulttuurin tulee muuttua nykyisiä ja varsinkin tulevia sukupolvia varten, johtamisella on iso merkitys motivaatiolle ja erityisesti sitoutumiselle. Mutta kyllä jaksamisen näkökulmasta työntekijän tulee myös itse panostaa omaan hyvinvointiinsa ja sitä kautta suorituskykyynsä.
Uupunut ja huono olo voi johtua muustakin, kuin esimerkiksi huonosta esihenkilöistä tai johdosta, liian suuresta työmäärästä tai huonosta työilmapiiristä. On helppo syyttää esihenkilöä/ johtoa, kun omat voimat ei meinaa riittää. Samaan aikaan usein jätetään huomioimatta ne omassa vaikutuspiirissä olevat asiat, kuten fyysinen kunto, henkinen resilienssi, työyhteisötaidot, vuorovaikutustaidot jne. Ne ovat meidän omissa käsissämme ja pystymme niitä parantamaan ihan minkä ikäisenä tahansa.
Esimerkki: Jo pari kertaa viikossa kaksi saunakaljaa tai lasia viiniä vaikuttaa useimmilla meistä negatiivisesti seuraavan yön uniin ja palautumiseen. Seuraavana päivänä ei välttämättä jaksakaan tehdä töitä täysillä ja osa töistä jää tekemättä, joka kuormittaa seuraavaa päivää ja niin edelleen. Syyllinen ei olekaan aina työkuorma, vaan käytettävissämme olevat resurssit.
Esimerkki: Täytätkö vähimmäisliikuntasuositukset? Ne ovat 2 tuntia 30 minuuttia reipasta TAI 1 tunti 15 minuuttia raskasta kestävyysliikuntaa viikossa JA 2 kertaa lihaskuntoharjoittelua viikossa JA 30-60 minuuttia arkiaktiivisuutta päivässä. Jos jäät näistä paljonkin, voi päivän aikana käytettävissäsi oleva energia riittää hädin tuskin 8 tunnin työpäivään.
Esimerkki: Aivot eivät tunnista mistä kognitiivinen kuorma tulee, ne vaan ottavat kuormaa vastaan. Jos työskentelet 7,5h tietokoneella ja illalla surffailet puhelimella uutisia, nettikauppoja, whatsappia tai pelailet 2-3 tuntia, niin se tekee yhteensä yli 10 tuntia kuormaa. Mikäli et palaudu tästä kaikesta liikkumalla, lepäämällä, rentoutumalla jne. niin seuraava päivä ei taatusti ole mikään tehokkain työpäivä. Pitkään jatkuessa tämä aiheuttaa kroonista stressiä eikä palautuminen ole enää kovin helppoa tai nopeaa.
Aina sitä ei
itsekään ymmärrä, että alkaa olla heikossa fyysisessä tai henkisessä kunnossa. Sitä
määrittelee aikaisempien liikuntatottumustensa kautta itseään ja havahtuu
huonoon kuntoon vasta, kun se testataan. Jos haluat tietää oman
energiaindeksisi eli ajan, jonka jaksat olla energinen ja läsnä, töissä ja
vapaalla niin ota yhteyttä, minulla on sinulle vastaus. Teemme myös tiimien
testaamista, jota suosittelen lämpimästi puolen vuoden välein motivoimaan kohti
energisempää arkea 😊
Tuuli-Kaisa Eskola
Versoomo Oy
tuuli-kaisa.eskola@versoomo.fi
p. 050-3061682